maanantai 18. heinäkuuta 2011

"erään aikakauden loppu"

mun piti itse asiassa kirjoittaa tästä jo kuoleman varjelusten ensi-iltapäivänä, mutta se jäi ja turhan vilkkaan matkustelun myötä tää teksti jäi tälle päivälle. mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eikös? (:

eli harry potter ja kuoleman varjelukset osa 2 sai ensi-iltansa 13.7.2011, eli peräti kahta päivää aikaisemmin kuin jenkeissä ja briteissä. hah! kerrankin jotain kivaa meille. en sitten ota vastuuta tästä tekstistä arvostelijan tasolla (hyi hiiteen ne kaikki hesarin sun muiden kamalat leffa-arvostelut), koska tää on puhtaasti potter-fanin kirjoittama. mulla siis ei ole rautaisen ammattilaisen otteita elokuva-arvostelujen suhteen.

mun on ensinnäkin tunnustettava, että nenäliinoille oli huomattavaa käyttöä! tosin se tuntui hirvittävän nololta itkeä tihrustaa siinä, kun vieressä istui kaks tyttöä, jotka häipyivät kesken leffan jonnekin, kikattelivat keskenään, kutittelivat toisiaan ja vastaanottivat tekstiviestejä. MITÄ HITTOA kysyn vaan!!? jotkut tulivat nauttimaan viimeisestä potterista, ja jotkut pilasivat sen nautinnon täysin. jos ei osaa katsoa elokuvaa leffateatterissa hiljaa ja toisia häiritsemättä, niin katsokoon sen sitten kotona. hemmetti.

joo, mutta itkin. yleensä en ole pottereita katsellessani itkenyt, kirjoja lukiessani kyllä, mutta kuoleman varjelukset oli ensimmäinen leffa jossa itkin kunnolla. liian paljon herkkiä, ja omasta mielestäni sangen hyvin tehtyjä, kohtauksia. kuka tunnustaa itkeneensä näytettäessä fredin, lupinin ja tonksin ruumiita? minä. kuka myöntää itkeneensä severuksen muistoja näytettäessä? minä. ja kalkaroksen muistojen kohdalla mä vasta itkinkin! vaikka ne olivat vähän muokanneet kirjan tapahtumia ja tekstejä, niin musta se vaan oli niin liikuttavaa ja koskettavaa. hyvin oli tehty. joudun tosin toteamaan, etten itkenyt, nyyhkin vain, severuksen kuollessa, mutta en mä siinä kohdalla kirjassakaan itkenyt. mut propsit alan rickmanille. ihana mies, joka herätti severus kalkaroksen henkiin. <3

kirjaa oli sovellettu kyllä aika paljon. toisaalta se oli ihan okei, mutta jotkut kohdat ottivat suuresti päähän, kuten pitkään hehkutettu ron/hermione -suudelma. olihan se ihana, aww-reaktion tuottava täydellinen suudelma, mutta se oli hitsi vieköön väärässä paikassa!!! koko kohtaustahan ei ollut kirjassa (ne myös unohtivat kotitontut!), ja musta suudelma kuivana tarvehuoneessa on mukavampi kuin suudelma just kastuneena pelottavassa salaisuuksien kammiossa. se suudelma tuli myös niin pian, että olin hetken aikaa sillein, et mitä hitsiä? pussasko ne jo? -fiiliksissä, vaikka itsekin olin awwitellut suudelman aikana. ja kaverini totesi, että se oli myös kuvattu aika huonosta kuvakulmasta (rupertin takaraivon vaan näkyessä siinä). onneksi ne sentään näyttivät suloisia ron/hermione -kohtauksia, mm. tarvehuoneessa ja suuressa salissa. mun suosikkiparitukseni. <3 mut kerrotteko siitä luna/nevillestä? okei, ne ovat söpöjä ja yksiä mun lemppareitani, mutta hei! ne eivät päätyneet yhteen, joten mitä virkaa tolla oli koko leffassa? o.O

harryn ja ginnyn suhteen sivuutan, koska se ei ole mitenkään erikoinen/ihana/lemppareihini kuuluva. plus, että leffa-ginny on vähän horo. yäk. hyvinhän bonnie ja daniel näyttelivät, mutta ei se paritus ole inspannut kirjoissakaan...

mua jäi hirvittävästi kalvamaan se, että mollyn "not my daughter you bitch!" huuto bellatrixille oli liian vaisu. siis ihan oikeesti! mollyhän KILJUI sen bellalle, ja leffassa se vaan totesi sen. eikä se taistelukaan ollut kovin hääppöinen, ja sitä mä perkele olin odottanut. toinen mitä odotin hirveesti oli se, että ne olisivat näyttäneet teddyä. se muuten sivuutettiin kivasti, kun poitsua ei näkynyt leffan prologissa. harry vaan mainitsi lupinin haamulle, että "juuri kun sinä olit saanut pojan". MUTTA NE EIVÄT EDES KERTONEET TONKSIN JA LUPININ OLEVAN NAIMISISSA, SAATI TONKSIN OLEVAN RASKAANA!!! miten tollasta voi edes sivuuttaa? kirjan lukematta jättäneet, oma häpeänsä, tuskin pysyivät tuossa kohdassa kärryillä. olen iloinen, että olen lukenut jokaisen potterin. (:

merlinin pöksyt sentään, miks mä en saa mitään enää päähäni? miksi mulla ei oo enempää sanottavaa tuosta kymmenen vuoden leffamaratoonin päättäneestä elokuvasta, joka tahkosi ennätyksiä meillä ja maailmalla? o.O onneksi meen siskon kanssa katsomaan sen uudestaan. toivottavasti ilman häiritseviä kanssakatsojia...

tiistai 12. heinäkuuta 2011

viktor krum ja vaaleanpunarusettisia kissoja

anteeksi, tämän tekstin oli tarkoitus ilmaantua tänne jo eilen, mutta sähkökatkon vuoksi se ei onnistunut...

olin eilen laiska, enkä jaksanut katsoa liekehtivää pikaria (kiitos poliisiopisto 6:sen, oli muuten loistava!), joten katsoin tänään kaksi potteria peräkkäin; eli liekehtivän pikarin ja feeniksin killan, kuten otsikostakin sen voinee päätellä. tulee taas varmasti joku romaani tästä, mutta mä oon vieläkin ihan itku silmässä ton vitosen takia. ja kyllä te tiedätte miksi...

mutta aloittakaamme liekehtivästä pikarista. se on toisteksi kolmanneksi paksuin kirja, mutta leffana pidempi kuin feeniksin kilta. empire-lehden potter-spesiaalista tulin lukeneeksi, että ne aikoivat alunperin pilkkoa liekehtivän pikarin kahteen leffaan. se tuntuu vähän utopistiselta, mutta omasta mielestäni nelosesta alkaen kaikki kirjat olisi voitu pilkkoa kahdeksi leffaksi. mun mielipide vaan, huom. mä olisin itse ehkä tykännyt, jos ne olisivat pilkkoneet likehtivän pikarin kahtia; se viimeinen kolmivelhoturnaustehtävä jäi vaisuksi, eikä siinä ollut sitä, kun toffee tulee tapaamaan harryä sairaalasiipeen ja muutenkin siitä olis ehkä saanut paremman. okei, myönnän etten ole mikään leffa-arvostelija, mutta musta siitä vaan ois saanut paremman.

ehkä mä skippaan noita hölynpölyjä, joita oon tuohon jo kirjoittanut. aloitetaan positiivisilla jutuilla. eli viktor krum! ♥ oikeasti, voiko komeampaa urheilijaa olla? okei, ron on kanssa aivan ihana, komee ja seksikäs, mutta krum on vaan jotenkin eritavalla seksikäs ja komea. aikuisemmalla tavalla? anyhow, mä olisin kyllä myös ollut kateellinen hermionelle krumista, kuten ne sen fanitytöt kirjassa (miksei niitä näytetty kunnolla leffassa? o.O). ne oli söpö pari, ja ron oli ihanan mustis. ♥ tykkäsin kyllä myös muista durmstrangin pojat oli aika komeita. tosin ne kai harrastaa aika paljon pimeää taikuutta, joten ehkei niistä ois "normaalille" noitatytölle mieheksi. ellei tietty ole joku kuolonsyöjä... harryllä ja ronilla oli muuten aivan järkyttävät ne niiden hiukset! oon aina inhonnu niiden hiuksia tässä nelosleffassa, yäk kuinka pitkät ne on eivätkä ne sitä paitsi sovi kummallekaan...

mä hyppään vaikka weasleyn kaksosiin. niin ihania! siinä tanssiaisharjoituskohdassa, kun ron joutuu tanssimaan mcgarmivan kanssa, ne oli just sellasia "kunnon" weasleyn kaksosia. varmana ron sai kuulla tuosta aika pitkään. musta fred oli tosi sulonen pyytäessään angelinaa parikseen tansseihin. kuka poika oikeasti kehtaa pyytää tyttöä tansseihin noin julkisesti? ei ainakaan mun tuttuihini kuulu ketään tuollaista. angelina oli kyllä kanssa tosi onnekas (ennen seiskaa...). ne näyttivät muuten aika söpöiltä, fred ja angelina siis, niissä joulutanssiaisissa. kyllä, mä bongasin ne sieltä. fred ainakin osaa tanssia! ja georgellakin oli pari, en kyllä tiedä kuka (jollain foorumilla ne epäilivät aliciaa, joten sovitaan, että se oli alicia). mut molemmat kaksoset oli tosi söpöjä. mua harmittaa hirveesti, ettei percy ollut siellä. tai siis sehän oikeesti esiinty nelos kirjassa, mut miksi ei sitten itse leffassa? ehkei se sitten mahtunut...

hermione oli kyl ihana tossa nelosessa. tosin sillähän oli erivärinen puku, kuin kirjassa, mutta ketä se loppuviimeks haittaa? ei mua ainakaan. fleur oli myös nätti. miks muuten niillä beauxbatonin tytöillä oli samanlaiset mekot? durmstrangin pojat mä nyt ymmärrän, mutta hei! kuka tyttö haluaa esiintyä tollasessa tapahtumassa samanlaisissa mekoissa? o.O ja nehän muuten esitettiin kaikki veeloina, vaikka ainoastaan fleurhan (plus tietty gabrielle) oli osaksi veela. ja niillähän oli poikian siinä koulussa. olisivat nyt taas lukeneet ne kirjat!! pöh. vauhkomieli oli muuten loistava. vaikka se siis olikin kyyry jr., ihan sama. loistava hahmo kuitenkin!

sitä mun piti nelosesta ihmetellä, että miten ihmeessä pimeydenvoimilta suosautumisen luokka oli yht'äkkiä siirretty ennustusten paikalle. tai ainakin niiden piti mennä ne samat portaat alas, kuin azkabanin vangissa ennustusten luokasta tultaessa. tiedä häntä. muuta hassua nelosessa ei tainnutkaan olla. perun puheeni! myös huispauksen maailmanmestaruuskisat olivat laimeasti tehty, ja bill ja charlie puuttuivat. MIKSI, oi miksi ne eivät olleet siinä? charlien olis pitänyt olla myös kolmivelhoturnajaisissa, vaan ei. mälsää...

nyt mä siirryn sitten vitoseen. mulla ei ole mitään käsitystä siitä, miksei mulla ole mitään mielikuvaa feeniksin killasta leffana, kun taas kirjana se on hyvin mun päässäni. aina kun oon nähny joitain pätkiä vitosesta joissain youtube-videoissa, oon sillein, mistä hitsin leffasta tääkin nyt on? häiritsevää! enkä mä edes tiedä mistä se johtuu! mutta vitosessa niitä outouksia vasta onkin!

ensinnäkin ankeuttajat olivat muuttuneet, mutta se nyt ei ollut suuri menetys. kuolonsyöjien naamiot olivat muuttuneet paremman näköisiksi sitten edellisen leffan. dumbledorella EI OLLUT niitä sen puolikuulaseja! o.O kerrotteko mitä ihmettä?!? tai siis nehän on dumbledoren tavaramerkki, ei se voi esiintyä ilman niitä! käsittämätöntä. ne eivät myöskään käyttäneet sitä tavallista rautatieasemaa, sitä mistä ne tulee tylypahkaan (ne käyttävät sitä myös brittisarjassa sydämenasialla, btw, aivan ihana sarja ♥). ne tuli ja lähti joltain aivan randomlaiturilta, joka oli keskellä metsää. joo mitä häh? mihin se asema katosi?

vitosessa oli myös muita outoja juttuja. okei, esim. hagridin mökki oli omalla (siis kolmosleffassa sille annetulla) paikallaan ja rohkelikkojen oleskelutupa oli sellainen kuin kolmosessa, mutta kyllä niitä outouksiakin oli. tai siis mä en ainakaan muista lukeneeni, että pimennon työhuone olisi ollut vaaleanpunainen. ne kamalat vaaleanpunaisilla ruseteilla varustetut kissataulut kyllä, ja teekupit sun muut, mutta että siitä olisi tehty vaaleanpunainen? kamalaa.

hahmona pimento on kyllä aivan loistava, mutta en missään nimessä haluaisi häntä omaksi opettajakseni. mieluummin liittyisin albuksen kaartiin. se muuten kuulostaa suomennettuna jotenkin hienommalta kuin ”dumbledore's army”, vai oonko mä vaan niin tottunut siihen? feeniksin killasta muuten puuttui yksi hyvin tärkeä, ja toinen ehkä hieman vähemmän tärkeä, jäsen. nimittäin kaartin ilmiantanut marietta, sekä iki-ihana angelina johnson. häiritsevää, etteivät ne muuten näyttäneet lainkaan huispausta vitosessa! sehän oli yks pääjutuista, että huispaus kiellettiin, malfoy solvas ensin harryä ja sitten weasleyn perhettä, jonka jälkeen harryn ja kaksosten luudat takavarikoitiin. mikä järki siinä oli etteivät ne sitä näyttäneet? o.O angelinaa niillä ei ollut, koska liekehtivässä pikarissa angelinaa näytellyt nainen, ei päässyt siihen. mikä vääryys! mutta sitten mariettaan. mua häiritsee hirvittävästi, että ne tekivät chosta syntypukin albuksen kaartin paljastamisesta. Eikä siihen mitään totuusseerumia tarvittu! marietta kertoi sen kyllä aivan itse, koska tytön äiti oli töissä ministeriössä. myös juttua seurannut dumbledoren pako oli tehty väärin; dumblerodehan tainnutti kaikki, kingsleyn myös, ja pakeni, eikä tolloin faweksin avulla. okei, toi oli vaikuttavampi, mutta hassu silti.

paoista puheen ollen, mitä mieltä olitte fredin ja georgen paosta? ei hyvä. kirjassa huomattavasti parempi, siinä niillä oli riesukin! tää oli jotenkin laimea tää leffapako; siinä ei ollut suota, eivätkä ne yrittäneet tuhota niitä. tästä johtuen myös pimennon erottaminen jäi laimeaksi, mä odotin, että riesu olis potkinut pimennon ulos mcgarmivan kepin avulla. vaan ei niin ei. pimento ei muuten myöskään tunkenut kättään harry ja siriuksen keskusteluun, eikä harry varmistanut siriuksen katoamista oljolta, joka tietysti valehteli. sekin puuttui! ja se olis ollut niin ihana. plus sekin keskustelu lupinin kanssa puuttui, kun harry kysyi siltä ja siriukselta muistosta, jonka harry oli ruikulin, sori, kalkaroksen päässä nähnyt. sekin ois ollut mukava keskustelu nähdä.

olin muuten iloinen, että harry ja kumppanit lensivät lontooseen threashaleilla, mulla oli jotenkin sellainen kuva, että ne olisivat lentäneet sinne luudilla. se mielikuva oli kuitenkin siitä alusta, kun harry vietiin killan vartioinnissa kalmanhanaukio 13:sta. tonks muuten kuvattiin aivan ihanasti, tässä, ei niissä muissa..., ja mä huomasin myös sen, että se kompuroi siinä mennessään sisään ruokasaliin. awws. bellatrixin kuva mustien sukupuussa oli muuten hämmentävä; tai siis siinä oli helena bonham carter, kun niissä muissa oli joitain random hattupäisiä, vanhanaikaisia velhoja ja noitia. bellatrix ei jotenkin sopinut siihen joukkoon.

mutta ei mun auta valittaa, koska feeniksin killassa esiteltiin about tsiljoona hyvää hahmoa (miksi hitossa bill ei ollut siellä?); tonks, luna, bellatrix, kingsley, ruaah ja albuksen kaartin jäsenet. neville oli ihana. mun kävi sitä niin sääliks, kun bellatrix oli karannut vankilasta ja sitten siellä salaisuuksien osastolla, kun se oli jo kostamassa vanhempiensa puolesta. miksi ne eivät muuten näyttäneet sitä sairaalakohtaa kirjasta? se olis ollut ihanan liikuttava, ja nevillen vanhemmatkin sekä augusta-mummi oltais nähty paremmin. (: että vaikka bella kuuluukin mun lempihahmoihini, niin kyllä se seiskassa sai ansionsa mukaan. siriuksen kuolema oli muuten raiskattu täysin!! aivan perseelleen! sen oli tarkoitus naljailla bellalle, ja kuolla vasta toisesta kirouksesta, eikä noin vain suoraan! hemmetti sentään.... tärkeän hahmon kuolemaa ei saisi noin vain pilata!

vielä loppuun valitan vielä siitä, ettei harryn haastattalua ollut leffassa. se se vasta oliskin ollut hauska nähdä, varsinkin kun haastattelijana toimi ihanan kamala rita luodiko. mikä ämmä. mutta toisaalta, kuka olisikaan siihen hommaan parempi? eli olisivat saaneet pätkästä feeniksin killan kahtia; kirjana paljon liekehtivää pikaria pidempi, mutta leffana lyhyempi. mikä logiikka siinäkin on?

anteeksi jos vain haukuin tuon vitosen. se on hyvä leffa, mä vaan huomaan liikaa siitä poisjätettyjä asioita. narskut on kivoja. (:

ps. eikös ginny seurustellut dean thomasin kanssa? ja dean oli se tummaihoinen poika leffoissa. miksi sitten feeniksin killan lopussa ginny kävelee asemalle läheisissä tunnelmissa seamus finniganin kanssa? ongelmia. eikä sirius muuten antanut harrylle sitä peiliä, ai ai ai.

lauantai 9. heinäkuuta 2011

helkutin errol ja muita elukoita

katsoin tänään kaksi potter-leffaan peräkkäin. ylläri, että olivat sarjassa seuraavat: salaisuuksien kammio ja azkabanin vanki. en tiedä mistä se johtuu, mutta näin vanhempana huomaa kaikkia jänniä juttuja noista leffoista, joissa ei aikaisemmin oo ollut "mitään kummallista". ja tuli taas huomattua sellaisia juttuja, jotka jäivät elokuvista puuttumaan. toisaalta se ärsyttää, mutta eiväthän ne kaikkea voikaan laittaa noihin leffoihin (vaikka mun lempparikohtia puuttui taas...).

aloitetaan salaisuuksien kammiosta. ihana! ja dobby! ♥ mä pidän siitä kotitontusta kyllä aivan hirveesti. tosin en varmaan sais sanoa sitä mun lempihahmoksi, kun se on mun siskon suosikki. ja koska se on siskon suosikki, niin eihän mulla tietenkään voi olla samoja suosikkeja. 8D mua häiritsee hirveesti, ettei ne ottaneet winkyä noihin seuraaviin leffoihin, koska musta ois ollu hirveen hauskaa nähdä juoppo kotitonttu. (: mutta salaisuuksien kammiosta; se ei sinällään kuulu suosikkeihin, mutta hyvä leffa se on. suosikkeihin se ei kuulu siksi, että siinä on gilderoy lockhart, joka on aivan kamala! mä vaan inhoan sitä henkilöä. näyttelijä on loistava, sen myönnän, mutta lockhart. yäk. ja hermione, rouva weasley, susan bones ja muut naispuoliset ovat hulluna siihen? mä en käsitä. toiseksi salaisuuksien kammio ei oo suosikki, koska mä vaan en pidä käärmeistä enkä hämähäkeistä! mä niin samaistun ronin inhoon hämähäkkejä kohtaan. se kohtaus, jossa harry, ron ja tora ovat kielletyssä metsässä, ja siellä on niitä hämähäkkejä.....! kamala ajatus, että se olis näytetty 3D:nä. mä olisin niin kuollut siinä kohdassa.

mutta on salaisuuksien kammiossa jotain hyvääkin; lucius malfoy! ♥ hullun hyvännäkönen mies. jason isaacs on aivan loistava luciuksena. ei ehkä parasta isä-ainesta, mutta kyllä se vaan on komee. ja seksikäs (näin vanhempana huomioin myös sen). isaacs osaa esittää ilkeetä todella hyvin, tippa nousi linssiin, siinä lopussa, kun lucce on antanut harryn antaman valedron päiväkirjan dobbylle, ja siellä on se sukka! aww. niin suloista. ja sitten kun dobby puolustaa harrya, ja loitsii luciuksen mukkelismakkelis siinä käytävällä.


komeista ja seksikkäistä miehistä saadaan hyvin siirryttyä azkabanin vankiin ja kahteen aivan ihanaan mieshenkilöön: gary oldman ja david thewlis! ♥ eli sirius musta ja remus lupin. omia suosikkejani jo kirjojen ajoilta. mä ottaisin mieluusti ramuksen pimeydenvoimilta suojautumisen opettajakseni. aivan ihana mies. tonks on onnekas nainen (niin kauan kuin onnea vain kestää...). mutta siriuksen ja remuksen hyvännäkösyydenkin hokasin vasta nyt. miten oon voinut ignoorata sen? olen muuten iloinen, että molemmat miehet ovat myös vikassa leffassa. tosin itkin jo tossa leffassa, kun sirius ehdotti harrylle, että jos se tulis asumaan hänen kanssaan, ja sitten se ei onnistunutkaan! se "muistohan" oli se muisto, jonka avulla harry karkotti ankeuttajat. mutta itkin siinä. miksi, oi miksi harry ei voinut mennä suoraan asumaan siriuksen kanssa? se ois tehnyt hyvää myös sirrelle.


azkabanin vangissa on ihania muuten ne tunnit. ois kyllä ihana, jos pääsis ratsastamaan hevoskotkalla. mä tosin kumartaisin sille ja näin, enkä hyökkäis sen kimppuun niin kuin pölkkypää-malfoy. ei mitään tapoja... tykkäsin myös paljon niiden kirjasta. se oli niin söpö. neville vaan ei osannut käsitellä sitä. ja hermione oli taikaeläintenhoidon tunnilla ihana, kun se vaan otti kiinni ronin kädestä, kun harry oli vähän pelottavassa tilanteessa. awws, ne olivat söpöjä.


mutta mun on nyt huomautettava noista tylypahkan tiluksista. ne olivat muuttaneet niitä aika reippaasti ekaan ja tokaan leffaan verrattuna. jossain haastattelussahan sanottiin, että ainoastaan suuri sali on säilynyt muuttumattomana. ja sen mä uskon. ensinnäkin, hagridin mökin paikka ja ulkonäkö oli muuttunut. sehän oli ennen siinä aivan tylypahkan porttien lähellä; nyt harry ja kumppaneiden piti mennä sinne siltaa JA portaita pitkin. mitä hitsiä? o.O mökkiin oli myös tullut lisäsiipi, ja se oli jotenkin matalampi. sitten rohkelikkojen tupahuoneeseen. tai no ensin lihavaan leidiin. mitä sille oli tapahtunut?!? tai siis leidi oli aivan eri näköinen kuin ekoissa leffoissa. plus, että koko taulu ja huone oli eri paikassa kuin ekassa leffassa. nyt se oli jossain portaiden tasanteella, kun ekassa leffassa percy vei ekaluokkalaiset kunnon käytävää pitkin taulun luo. huoh. eivätkö ne oo kiinnittäneet tällaisiin asioihin lainkaan huomiota? oleskeluhuonekin oli jotenkin erinäköinen, mutta en nyt jaksa vaivautua sen liialliseen analysointiin. seuraava juttu on nimittäin tällipajun sijainti. tokassa leffassa, kun ron lentää ford anglialla päin tällipajua, se on aivan koulun rakennusten vieressä, ja nyt se on jossain huitsissa. siis mitä? toki mä tiedän, että tällipaju tykkää liikuttaa oksiaan ja näin, mutta en uskonut sen kävelevän ja vaihtelevan kasvupaikkaansa noin vain...


ois muuten ihana päästä noille tunneille. mä joskus pienempänä suunnittelin kaikkea kivaa, mitä haluaisin lukea ja mihin tupaan kuuluisin, ym. haluaisin myös kelmien kartan. en kyllä käsitä miksi weasleyn kaksoset antoivat sen harrylle. kukaan ei tiennyt, että james oli kartassa mainittu sarvihaara (sen puoleen kuin että lupin oli kuutamo, sirius oli anturajalka ja peter matohäntä). mä olisin pitänyt sen kyllä itse... huispausta olis myös hauska kokeilla, mä haluaisin ehdottomasti ollut lyöjä. jo senkin takia, että oon pelannut pesistä, ja lyönti on aika hyvä. jahtaaja vois olla hauska, mutta ehkä mä ryhtyisin lyöjäksi. ja antaisin kunnolla turpiin malfoylle (vaikka sen joukkuekavereista löytyy aika hyvännäkösiä luihuisia ♥).


liekehtivä pikari on sitten seuraava. arvatkaa vaan onko häiritsevää, kun siinä on pattinson. yäk yäk yäk. se on hahmonakin hyvin ärsyttävä (puhumattakaan kimaltelevasta-wannabekasvissyöjävampyyri edwardista...). tosin pattinsonhan ei onneksi ollut tossa azkabanin vangissa, siinä oli se puuskupuh-rohkelikko -matsi. tosin epäselvää on, ainakin leffassa, että oliko kyseessä diggory. ainakaan se ei ollut pattinsonin esittämä, jos se diggory oli.

perjantai 8. heinäkuuta 2011

voldemortin nenä ja rupertin stuntti

sain juuri loppuun ensimmäisen potterin, leffan siis. se mua ainoastaan häiritsee potter-leffoja katsoessa, että mä huomaan jokaisen kohdan, jota ei leffassa ole, kun taas kirjassa se oli. tai sitten niin, että leffassa on jotain mitä kirjassa EI ole (kotikolon tuho kutosleffassa....?). joo, mutta en selkeesti oo pienempänä kiinnittänyt paljoakaan huomiota koko leffaan. tai siis se näytti niiin erilaiselta, ja mä huomasin hauskoja juttuja. osa sellaisia, jotka joku muu on jo huomannut, mutta jotka mulle tulivat ensimmäistä kertaa vastaan.

mua rupes hirveesti nyt häiritsemään se tieto, ettei lipetitin näyttelijä ole missään vaiheessa vaihtunut ja että se esittää sitä yhtä maahista, myös seiskassa!, ja että ralph fiennes ei oo ollu voldemort kuin vasta nelosesta alkaen. hitsi kun häiritsevää.... joo, mutta lipetit ensimmäisenä. mun sisko on aina sanonut, että "musta lipetit oli söpömpi silloin kun sillä oli parta ja vihree kaapu", mutta musta se on hyvä myös nykyisellään. oon itseasiassa aina ajatellut, että ne ovat VAIHTANEET lipetitin näyttelijän noihin vikoihin leffoihin, vaan ei. sama mies siellä häärii. yllättävä tieto, kuten myös se, että se esittää myös lujahakaa. propsit siis warwick davisille (joka on myös esiintynyt star wars -elokuvissa, niissä uusimmissa).

opettajissa mua on aina häirinnyt se, ettei firenzeä näytetä opettamassa, plus se, ettei matami huiskia ole kuin ekassa leffassa! mikä vääryys! huiski oli mun suosikkiopettajani koko tylypahkassa. mä olisin niin kovasti hapunnut pelaamaan huispausta, ja opetella lentämään. ja kuka siinä ois ollut parempi mua opettamaan kuin huiski? onneksi se esiintyi sentään kirjoissa... mut hyvän näyttelijän olivat huiskiksi valinneet. ♥ riesullakin oli jo ääninäyttelijä, rik mayall, mutta sitä ei koskaan näytetty! typerää. varsinkin vitosessa, jossa fred kehottaa riesua kostamaan pimennolle hänen ja georgen puolesta. se se vasta olisikin ollut näky. mä petyin hirveesti, ettei riesu ajanut pimentoa pois tylypahkasta...

mutta voldu. mua nyt oikeesti häiritsee tää asia. yks kaveri mainitsi siitä mulle, toki mä tiesin, ettei ralph esittänyt valedroa tokassa ja kuudennessa leffassa, mutta luulin sen esittäneen voldemortia kuitenkin jo ensimmäisessä leffassa. olin siis väärässä... MUTTA voldemortilla oli nenä!!! maukas! okei, ei se ihan kunnollinen nenä ollut, sehän asusteli oraven hatussa, ei varmaan kivaa isonenäisenä?, mutta oli se nenä parempi kuin noissa uudemmissa leffoissa. mut nauroin sille nenälle, kun on tottunut näkemään nenättömämmän (outo sana...?) voldemortin.

ronilla oli muuten hauska stuntman siinä velhoshakkikohdassa, jossa se uhrasi oman ratsunsa, jotta harry pääsis jatkamaan. piti pysäyttää muutaman kerran, että sain tarkistettua, että näin oikein. ekalla kerralla oli sellainen, "häh, toi EI ole rupert?" -olo. eikä se sittem ollutkaan. :D niiltä muuten puuttui yks suojaus siltä viisasten kiveltä; kalkaroksen juomat! kun kirjassahan harry ottaa sitä, millä pääsee sinne huoneeseen. hermy ei pääse sinne, koska orave on jo ottanut sitä, eikä sitä riitä kuin yhdelle. mua vaan häiritsee kun sitä ei ollut siinä.

itkin muuten jo tossa ekassakin leffassa. surullista. en muuten tunnusta itkeneeni siinä aikaisemmin. mutta kerta se on ensimmäinenkin. tuli hirveen surullinen olo, kun severus koetti pelastaa harryä siinä huispauspelissä, ihan vaan sen vuoksi, että harry on lilyn poika. lilyn, joka paljastui lopulta kalkaroksen tosirakkaudeksi ilman vastakaikua. snif. :'(

torstai 7. heinäkuuta 2011

Live World Premiere

moniko seurasi facebookista, tai youtubesta, harry potter ja kuoleman varjelukset osa 2 ensi-iltaa lontoon trafalgar squarella (olen itsekin käynyt siellä, mahtava paikka)? minä ainakin seurasin. vähän jälkijunassa tosin, mutta näin kaikkien puheet. olisin kyllä halunnut nähdä myös sisääntulon, mutta parempi puhe-osuuskin, kuin ei mitään, eikös?

no asiaan. minä itkin! tunnustan, itkin!! taas iski todellisuus päälle kun dan, emma, rupert ja jo puheitaan pitivät, tämä on yhden aikakauden loppu. mutta onneksi, dania lainatakseni, kaikki ihmiset kantavat tarinaa mukanansa koko loppuelämänsä (vapaasti suomennettuna). ja kuten loistava j.k. rowling kyyneltensä lopasta soperteli, että tylypahka on avoinna kaikille sinne haluaville, ja että tarina elää niin kauan kuin joku haluaa sen kuulla. ja minä ainakin haluan!

en yhtään ihmettele, että emma ja jo murtuivat lopussa, todellisuus ilman harry potter -elokuvia koskee myös heitä. harmi, että jo vain vitsaili uusien potter-kirjojen kirjoittamisesta. minä, ja kaikki ne tuhannet fanit trafalgar squarella, olisivat varmasti halunneet jon puheiden olevan totta. toisaalta en ehkä haluaisi kuitenkaan lukea lisää harrystä, vaan ns. kakkossukupolvesta. mutta kirjaahan ei ehkä voisi nimetä yksittäisen potterin nimellä, heitähän on kolme! mutta toivottavasti jo EI kirjoita kelmeistä, sillä vaikka rakastankin kelmejä suunnattomasti ja jon kirjoja, niin haluaisin jotenkin pitää kelmien elämän erillään. jokaisen oman päänsä sisällä mietittäväksi.

olis muuten ollut hauska olla tuolla trafalgar squarella, mutta 1) se on lontoossa, 2) mä oon alaikäinen --> ei mahdollisuuksia lähteä, 3) mä en olis kestänyt siellä viittä kuutta päivää. propsit niille, jotka ovat jaksaneet olla siellä niin kauan. mä en olis selvinnyt, vaikka olisinkin kyllä halunnut edes yrittää. meinasin jo kirjoittaa, että seuraavan leffan kohdalla vois yrittää, mutta eihän sitä seuraavaa leffaa, eikä sen puoleen kirjaakaan, ole tulossa. snif. :'(

varaan kyllä nenäliinapaketin vikaan leffaan.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

VIIKKO!!

oikeasti. yksi viikko. sitten kaikki on ohi. nipistäkää joku mua! henkilökohtaisesti mun on vieläkin hankala käsittää, että ens keskiviikon jälkeen ei ilmesty enää yhtään harry potter -elokuvaa! erityisen vaikeaa se on ymmärtää, koska kuten olen jo sanonut, potterit ovat olleet iso osa mun lapsuuttani. mitä, mä olin tokalle menossa, kun sain käsiini azkabanin vangin liekehtivän pikarin ja siitä se lähti. tosin en oo vieläkään päässyt selville siitä, miks iskä osti mulle ensimmäiseksi potter-kirjaksi sarjan neljännen osan? o.O mutta ihan sama, siitä mun potter-fanitus sitten lähti.

olen jo etukäteen fiilistellyt pottereita niillä tv-spoteilla, joita löytyy youtubesta, mutta ennen kaikkea mahtavan upeilla wrock-biiseillä.  ja myönnän itkeneeni monessa biisissä. mm. lupinin ja tonksin teddy-pojalle tehdyssä lullaby-biisissä (the remus lupins on bändi), sekä old enough to die -biisissä (by ministry of magic). oikeasti, ne ihmiset osaavat paitsi soittaa ja laulaa, niin tehdä potter-aiheisia biisejä!! totaalinen omg-tunne. tosin ihmettelen vain, miksi löysin wrockin vasta nyt. mutta pitäpä siitä, nyt olen ne löytänyt, ja olen täysin koukussa!

joo, mutta vikan leffan tunnelmiin. mä pelkään, että mä tartten sinne suuuuuren nenäliinapakkauksen. niin monta hienoa ihmistä kuitenkin kuolee. :'( toivottavasti ne ovat tehneet sen leffan hyvin! olin nimittäin hieman pettynyt tossa ekassa osassa mm. billin ja fleurin hääkohtaan (hitto, ne olivat jättäneet kaikkea tärkeää pois! mm. lemppari-weasleyni charlien ♥), ja mikä hiton lisäys se harryn ja hermionen tanssikohtaus oli?!?! o.O kerrotteko.... plus, että petyin siihen hirnyrkkikohtaan, harryn ois pitänyt selittää ronille sen, että ne ovat hermionen kanssa vain ja ainoastaan "sisaruksia"! no joo. mut uudessa leffassa pelkään jo etukäteen sitä harryn ja voldemortin hyppyä. siiiiis, kerrotteko mulle siitä? mä en oo vieläkään keksinyt mihin kohtaan se tulee, mistä ne hyppäävät, mut ennen kaikkea miksi hemmetissä se kohtaus on siinä leffassa?


odotan leffassa innolla mollyn ja bellatrixin taistelua ("NOT MY DAUGHTER, YOU BITCH!"). se on mun suosikkini, vaikka bella kuoleekin. okei, se on sille oikein, mutta bella on yks mun suosikkipahiksista, mutta ansaitsee rangaistuksen jo ihan vain senkin takia, että se tappoi siriuksen! mut onneks me nähdään siriuskin tuossa tokassa osassa. (: toivottavasti voldemort ei muuten pahasti huutele niitä NYYYYAAAA-huutojaan. ärsyttävää.... olin muuten ihan järkyttynyt, kun huispauskenttä tuhoutui siinä (jossain niistä monista tv-spoteista) taistelussa. aivan kamalaa, ja symbolista. tai siis huispauskentän tuho kuvaa potter-saagan loppumista.


tulen kyllä itkemään, ja mahdollisesti huutelemaan fiksuja juttuja, ton leffan aikana. (: mut enää viikko! ei vaan jaksa odottaa...

tiistai 5. heinäkuuta 2011

8 days...

jo oli aika kehittää joku HYVÄ blogi-idea. itseasiassa tää aihe on ollut, sanotaan kliseisesti, nenän edessä lähes kymmenen vuotta. niin kauan olen jo ollut harry potter -fani. okei, en itsensä harryn, mutta muut hahmot ovat aivan ihania! <3

otsikosta sen verran, että kaikkihan sen tietävät; harry potter ja kuolemanvarjelukset osa 2 tulee ensi-iltaan 13.7. ja siihen on 8 päivää! OMG!! järkyttävää, mä laitoin "omg"-sloganin omaan blogiini? wierd... no ihan sama. se kuvastaa mun reaktioani, sillä sen jälkeen ei tule enää yhtään harry potter -elokuvaa, ja yksi aikakausi mun elämässäni loppuu. enkä keksi mitään, millä voisin edes yrittää korvata potterin. niin suurta osaa se kuitenkin näyttelee mun elämässäni; mulla on julisteita (vähän, verrattuna moniin muihin ihmisiin, mutta kuitenkin), potter-legoja hurumykket, oma taikasauva, penaali, kansio (sellainen kunnon kansio, mut myös ns. koulukansio), pinssejä, avaimenperiä.... onko pakko jatkaa listaa, koska tajusitte varmasti mun pointtini. en ehkä kuulu niihin fanaattisimpiin faneihin, jotka menevät yönäytöksiin (mä oikeesti nukahtaisin niihin! ja se ei olis kivaa...) ja jonottavat lippuja ja kirjoja yötä myöten. meiltä ei myöskään niin vain lähdetä katsomaan ihania phelpsin veljeksiä helsinkiin, eikä ainakaan lontoossa esitettäviin näytöksiin. mutta kyllä mä pidän itseäni tosifanina. ainakin olen lukenut ne kirjat ENNEN elokuvien katsomista....

tiedättekö, mua on aina ketuttaneet ne "fanit", jotka ovat ainoastaan nähneet leffat, eikä niiden kanssa siten voi keskustella mistään potteriin (tai muuhun tällaiseen juttuun) liittyen, ettei niitä spoilattais. ei hyvät pojat sentään! ja potterin kohdalla juttu on vielä niin wanha, sillä kirjathan on tulleet jo jonkun viis vuotta sitten. turha valittaa spoilauksista, mitäs eivät ole lukeneet kirjoja. enkä mä edes ymmärrä miks joku EI lukis niitä kirjoja, koska leffoista on karsittu kaikkea ja ne eivät oo niin vaikuttavia kuin kirjat. plus, että juonessa pysyy paremmin mukana. tais olla puoliverisen prinssi filmatisointi, joka oli aika outo; tuskin oisin ymmärtänyt mitä tapahtuu ellen olis lukenut kirjaa jo kauan aikaa sitten Hyukniceltä. mutta ette voi sanoa, etteikö kuva olisi loistava! jos vain osais piirtää edes puoliksikaan noin hyvin.....

kuolemanvarjelusten 2. osaa odotellessa! ♥